Poikavuosien muisteloita Mäyrämäen omakotitalojen rakentamisesta ja perheen tapahtumista 1920-30 -luvuilla

Vanhempani Eljas ja Hilda Lantta perheineen muuttivat 1920-luvun alussa Kotiharjusta, Kymiyhtiön vuokra-asunnosta, Mäyrämäelle Jalmari ja Edit (Kalle Lakan tytär) Pousilta ostettuun heikkokuntoiseen tuvan ja pienen kamarin käsittävään taloon. Lähimpiä naapureita olivat Lakka/Pulsa, Sakki, Hockman, Korppi, Salo sekä alempana Aunela, Perätalo, Hölsä ja Vilkki. Toisen hieman kauempana olleen taloryhmän muodostivat Hatisen, Jokisen, Eerolan, Aartelo/Ruuskasen ja Nokkasen talot. Vanhempien talojen lukumäärä jäi alle kahdenkymmenen, vaikka mäyrämäkeläisiksi otettaisiin Marttisen ja Ryöpyn talot sekä vanhoihin vielä kuuluviksi Glad ja Puhakka. 1920-luvun puolivälissä alkoi vanhojen talojen ympärille syntyä uusia taloja kuin sieniä sateella. Liitteenä olevasta luonnospiirroksesta ilmenee kuinka tiiviisti (tai harvaan) talot toinen toisensa jälkeen rakennettiin. Mäyrämäen asutustaajaman tultua runsaassa kymmenessä vuodessa rakennetuksi, voidaan tänä päivänä ilolla todeta, ettei sen ulkonäkö ole 70 vuoden aikana juurikaan muuttunut. Vain muutama uusi talo on saanut sijansa Mäyrämäki-miljöössä. Tähän on varmasti ratkaisevasti vaikuttanut se, että rakennusten perusta valettiin peruskallion päälle ja talot rakennettiin hirsirakenteisina paitsi Lierin talo, joka muurattiin harmaasta tiilestä. Myöhemmin ne saivat lautavuorauksen, ja niiden maalauksesta on pidetty hyvää huolta. Båtsmanin (Venelahti) talo oli siirretty Karjalasta ja pystytetty uudelleen Mäyrämäelle. Talojen pihapiiriä täydentävät ulkorakennukset. Tilaa on jäänyt riittävästi peruna- ja kasvimaalle sekä rehevälle, satoa tuottavalle puutarhalle unohtamatta äitien Joriini- ja muita kukkaistutuksia. Joitakin vanhempia heikkokuntoisia taloja purettiin, mutta samoille paikoille rakennettiin sen ajan vaatimuksia ja perheen tarpeita vastaavat asuintalot. Näin tapahtui meidänkin vanhan talon kohdalla, kun 1920-luvun lopulla puretun talon paikalle kohosi uusi, tilava, keittiön ja kahden kamarin käsittävä asunto. Tämä oli välttämätöntä, sillä Tauno-kuopuksen synnyttyä v. 1925 oli Lantan kymmenhenkinen perhe saavuttanut lopullisen vahvuutensa. Talo seisoo yhä paikalla, nyt toisen polven hallussa hyvin hoidettuna. Nykyinen osoite on Kaivotie 15. Mäyrämäen uudisrakentamisessa nousi naapureiden keskeinen talkootyö arvoon arvaamattomaan. Lähes jokaisen talon perusta (sokkeli) valettiin talkoilla. Aina ei ollut betonimyllyäkään, vaan hiekka, sementti ja vesi sekoitettiin sopivaksi massaksi lavan päällä miesten heiluessa lapioineen pareittain kahta puolen lavaa. Ruukki kärrättiin kottikärryillä valmiiseen sokkelilaudoitukseen. Talon tullessa vesikattovaiheeseen, oli taas riittävästi talkoolaisia katon kummallakin räystäällä aloittamassa pärekaton naulausta. Taisipa joskus kehkeytyä kilpailu siitä, kumpi puoli saavutti ensimmäiseksi harjakorkeuden. Kyllä me poikaset olimme näissä talkoissa mukana asettelemassa pärenippuja valmiiksi, jotka sitten köyden avulla kiskottiin ylös katolle. Emäntien talkootarjoukset eivät päässeet meiltä unohtumaan. Eipä Mäyrämäelle valmistunut montaakaan taloa, ettemmekö poikien kanssa käyneet rakennusvaiheen aikana kiipeilemässä niiden telineillä. Pitihän meidän näyttää rohkeutemme, kuinka moni tasapainoilee mm. välikaton vasojen päällä putoamatta kolmea metriä alemmaksi. Mitään pahantekoa emme koskaan keskeneräisillä rakennuksilla tehneet. Siitä huolimatta että isä toimi monissa luottamustehtävissä (kunta, työväenyhdistys, osuustoiminta, ammattiosasto), häneltä riitti aikaa mäyrämäkeläisten yhteisille asioille. Hän toimi useita vuosia Korialla sijainneen Helstenin sahan ?akenttina? auttaen rakentajia saha- ja lautatavaran hankinnoissa. Vuosikymmenien kokemus Kymiyhtiön kirvesmiehenä yhtiön rakennusosastolla antoi kokemusta tällekin toiminnalle. Liekö suurperheen sanelemaa, kun isä piti tärkeänä puutarhatuotteiden omavaraisuutta. Hän kävi tutustumassa Tyrvännöllä sijaitsevaan Lepaan puutarhaopistoon. Seurauksena oli, että isä tilasi halukkaille yhteistilauksena omena-, luumu- ym. muita puita (taimia) ja marjapensaita. Vieläköhän nämä Valkea kuulas, Punakaneli ja Åkerö tuottavat satoa tämän päivän mäyrämäkeläisille. Isän aloitteellisuutta kuvannee sekin, että hän keräsi naapureiden poistoon tai saunan kiukaaseen tarkoitetut huonokuntoiset kirveet ja lähetti ne Kellokosken tehtaalle kunnostettaviksi. Sieltä ne palasivat entisille käyttäjille aivan uudenveroisina. Kun uusi kotitalomme valmistui 1920-luvun lopussa, oli jo muutama vuosi aikaisemmin vanha liiterirakennus purettu. Tilalle rakennettiin nykyisen Kaivotien varteen uusi piharakennus käsittäen seuraavat tilat: aitta, käymälä, sikala, läävä (navetta), kanala ja sauna + pukuhuone. Sauna olikin tarpeen paitsi omalle perheelle, niin myös uudisasukkaille. Ulkorakennus-saunan rakentaminenhan alkoi yleensä toisessa vaiheessa asuinrakennuksen valmistuttua. Kun Mäyrämäkeä ei rakennettu yhdessä vuodessa, oli tilapäisiä saunojia meillä usean vuoden ajan. Saunapäivä oli aina lauantai. Vedenkantoa riitti meille kotona olijoille. Myös äiti ennätti usein askareiltaan tarttumaan korennon toiseen päähän saavin keikkuessa kantokorennon keskellä. Talvisin vesisaavit vedettiin saunalle kelkalla. Muistelen, että saunojia olivat ainakin seuraavat perheet: Roitot, Kaihot, Lantat (Siiri ja Nestor), Kalskeet, Lierit ja Taneli Pulsa. Tilapäisiä yöpyjiäkin oli meillä usein silloin, kun vanhempien valkealaiset sukulaiset olivat kauppaamassa maataloustuotteitaan Kymin ja Kuusaan markkinoilla. Mäyrämäki oli yksinomaan työläisten omakotitalojen asutustaajama, lähes kaikki Kymiyhtiön työntekijöitä. Täällä asui vain yksi ?herraperhe?, jolle yhtiö toimitti valmiiksi pilkotut polttopuut kotiin. Yhdessä talossa oli lippusalko. Luonnon läheisyys ja maaston vaihtelevuus antoivat oman ilmeensä koko Mäyrämäen asutustaajamalle. Asukkaat olivat kuin yhtä perhettä, kaikki tunsivat toinen toisensa, niin aikuiset kuin lapsetkin. Tonttien ympärillä ei ollut aitoja. Pihojen polutkin olivat yhteisessä käytössä. Kun meidän lasten ikähaitari oli 1 ? 17 vuotta, riitti kavereita naapureiden kaiken ikäisille lapsille. Kodin ulkopuolella vaikutti, enemmän tai vähemmän, Työväentalo ja Osula. Työväentalossa toimi työväenyhdistyksen rinnalla urheiluseura Kymintehtaan Kisa. Urheiluseuran toiminta oli vireää. Se tarjosi paikkakunnan nuorisolle sekä varttuneemmillekin, niin tytöille kuin pojille, mahdollisuuden monipuoliseen liikunnan ja urheilun harrastamiseen aina kilpaurheilua myöten. Meidän poikien ohjaajana ja vetäjänä toimi Oiva Rautjärvi, joka oli idolimme. Oiva saavutti jo nuoresta pitäen TUL:n poikaurheilupäivillä useita mestaruuksia ja hyviä palkintosijoja. Hiihto oli ainut laji, jossa me kaksoset (Veikko ja Onni) voitimme hänet. Naapurissa asuvat Korpin veljekset olivat hyviä urheilijoita, kasvattajaseura Puhdille uskollisia. Kyllä me ahkerasti kokoonnuimme kisailemaan myös Rastaan pellonpään ja Mäyränkorven luonnon suomille kentille. Talvisin rakentelimme hyppyrimäkiä joka rinteelle, eikä Mäyrämäellä paikoista ollut puutetta. Telemark-alastulo oli hypyn pituutta tärkeämpi. Kauppareissut suuntautuivat useimmiten Osulaan. Äidillä oli kädet täynnä työtä, jotenka lapset vuorollaan kävivät kaupassa. Meille kaksosille pyrki kauppamatkat viemään liiaksi aikaa, kun matkan varrella piti poiketa milloin Kaiholla, Inkilällä tai Aarteloilla tai joskus kaikissakin näissä. Usein jäätiin katselemaan junia ja vielä kotimatkalla, kuinka muurari Eklund asetteli kaakeleita paikoilleen. Äidin torut olivat paikallaan, kun hiivan tulo viivästytti taikinan valmistamista. Suurperheessä piti joka viikko leipoa leipää. Jälkilämmössä äidin laatikkoruuat lanttukukkoineen olivat ylivertaisia ja muistuvat sellaisilta vieläkin. En ole lakannut ihmettelemästä, mistä suurperheen pöytään ruoka aina siunaantui! Aune-sisko (s. 1908) sai lapsista ensimmäisenä työpaikan aloittaen liikeapulaisena Osuusliikkeen Niskalan myymälässä ja helpotti näin perheen toimeentuloa. Tätä kesti lyhyen ajan, sillä hän sairastui ns. lentävään keuhkotautiin ja kuoli 1931. Emme pienemmät lapset osanneet aavistaa sitä surua, jonka äiti ja isä joutuivat kestämään. Vanhin veljemme Valtter oli Lappeenrannassa suorittamamassa asevelvollisuutta ja oli hautajaisissa rakuunan paraatiasussa punaisissa housuissa. Runsaan saattoväen ohella Työväenyhdistyksen soittokunta oli saattueessa kotoa Naukion hautausmaalle asti. Oliko meidän perhe mäyrämäkeläisittäin katsottuna 1920-30 ?luvuilla muita keskeisemmässä asemassa; ehkä jossain mielessä isän monipuolisen yhteiskunnallisen ja aatteellisen toiminnan johdosta. Monilapsisella perheelläkin oli normaalia enemmän yhteyksiä naapuriperheiden lapsiin ja sitä kautta aikuisiin. Isän toimeliaisuutta valaisee sekin, että vakuutusyhtiö Kansan kilpi talomme päädyssä korosti tämänkin alan yhteydenpitoa mäyrämäkeläisiin. Nuorempana emme osanneet antaa vanhemmillemme sitä tunnustusta, jonka he olisivat ansainneet mm. raivaajina karuissa tonttimaissaan ja perheen kasvattajina. Ilman heitä tämän päivän Mäyrämäkeä tuskin olisi olemassa. Mäyrämäen lapsuuden ja nuoruuden muistot ovat elämäni rikkaimpia, eivätkä ne vuosien saatossa ole himmentyneet, pikemminkin päinvastoin. Kuinka usein olenkaan palauttanut mieliini nämä ajatukset lauluntekijän sanoin: "Maailman pihamaat kauniit ja loistokkaat ei voita kotipihaa milloinkaan" Onni Lantta (1918-2017)